1. helmi, 2015

14. Metsäasiaa 11.2.2015

Osallistun huomenna STTK:n ja MTK:n eduskuntavaalipaneelitapahtumaan Nikolai-salissa klo 17.30 alkaen. Puhujina ovat MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola ja Metsä Fibren tehtaanjohtaja Camilla Wikström. Kansanedustajaehdokkaiden paneelissa on yksi kustakin puolueesta, Keskustan edustajana on Anne Kalmari.

Milenkiintoista mennä paikan päälle katsomaan ja kuulemaan, kuinka Metsäalaa viedään eteenpäin. Ääänekoskelle suunnitellaan isoa tehdasta, joka mahdollistaa energiapuun käytön lisäystä. Tämä saattaa vaikuttaa metsätoimihenkilöiden työpaikkoja, samoin korjuupuolelle. Nuoret saavat töitä helpommin metsätalouden puolelta, kunhan koulujärjestelmän puolella osattaisiin arvostaa metsäalan ammattikorkeakoulutusta. Tästä asiasta on hyvin kerrotti Maaseudun tulevaisuus-lehdessä muutama päivä sitten.

Mutta entä metsänomistaja? Metsäverotus on kiristynyt vuosien mittaan. Jokseenkin huolestuttavaa on, että viime syksynä kaikkiin leimikkoihin ei tullut edes tarjouksia ja puunostajat ostavat vain tiettyä puuta. Jos metsään on lainaa takana niin joutuu vanhaa metsää myymään halvemmalla pakkorakosessa tai sitten puuta ei osta kukaan. Jos tekee isomman leimikon niin joutuu vielä maksamaan korkeammat verot.

Hassua, että uudessa Kemerassa on suunniteltu pienen taimikon hoitoon ennakkosuunnittelua, mutta energiapuulle ei jatkossa enää myönnetä tukea. Energiapuuta pitäisi tuottaa Äänekoskelle, mutta saako metsänomistaja siitä hyvän hinnan? Tällä hetkellä hintataso ei ole päätä huimaava.